sunnuntai 19. tammikuuta 2014


Kohti määränpäätä

Matkalle lähtiessä sitä aina miettii, miten saisi pakattua laukkunsa niin järkevästi, että ei tarvitsisi kantaa perille mitään sellaista, jota ei matkalla tarvitse. Pakkasin laukkuni vasta lähtöaamuna ja olin ylpeä siitä, että pääsin liikkeelle yhden pienen matkalaukun kanssa. Nyt minulla ei ole mukana mitään turhaa kannettavaa. Ajattelin, että perillähän on joka tapauksessa huomattavasti lämpimämpää kuin kotona. Lähtöaamuna pakkasmittari näytti kotipihalla -24 C, mutta mikäs siinä kun sisällä on lämmintä. Kyllähän suomalainen pakkasessa pärjää, sisukansaa kun ollaan.

Matka onnistui hyvin ja lennot liikkuivat ennalta suunniteltujen aikataulujen mukaisesti. Matkan tekohan on vähän sitä, että ensin lennetään ja sitten hengaillaan lentoasemalla ja odotellaan liittymälentoa ja sitten taas lennetään. Näin se päivä meni hienosti minullakin. Mahdollisuus olisi ollut shoppailuun, mutta kun en tarvinnut mitään, jätin tilaisuuden käyttämättä. Ovatkohan ne kaikki lentoaseman butiikit ihan kannattavia? Mietin vaan sitä tavaran paljoutta…

Saavuimme Mancesteriin noin klo 17.00 paikallista aikaa. Matkalaukut haettuamme suunnistimme opiskelijan kanssa lentoaseman läheisyydessä olevalle juna-asemalle, jonne pääsimme kätevästi kulkemalla liukutietä pitkin lasiputkessa sinisen valaistuksen kajossa. Junamatka Doncasteriin kesti hieman vajaa pari tuntia.  


                            Käytävä Manchesterin lentokentältä rautatieasemalle

Sain majoittua pieneen vierastaloon, jossa asun tällä hetkellä yksin. Alakerrassa on keittiö ruokailu- ja olohuone. Yläkerrassa on kolme erillistä makuuhuonetta, kylpyhuone ja wc. Väliaikainen asuntoni on oikein viihtyisän näköinen. Tällaisia näkyy niissä englantilaisissa sarjoissa ja nyt minä asustan samanlaista taloa.

Nukkumaan mennessäni en enää ollut niin ylpeä kitsaasta pakkaamistaidostani. Olin ollut oikeassa siinä, että täällä Doncasterissa on lämpimänpää kuin kotisuomessa, nimittäin ulkolämpömittari näyttää + 9 C astetta, mutta sitä en arvannut, että sisälämpötila suloisessa pikkutalossani on saman verran. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti